Mukana Vegfestissä:
Jaakko Halmetoja
Jaakko Halmetoja on yrittäjä, ravintovalmentaja, luennoitsija, personal trainer sekä suklaa-alkemisti. Jaakko yhdistää luennoillaan asiantuntevasti luonnonmukaisen ravitsemuksen ja elämäntavan ympärillämme vallitseviin olosuhteisiin. Vegfestissä Jaakko lisää näihin aineksiin Vegfestin pääteeman eli herkullisen kasvissyönnin.
Milla Paloniemi
Milla Paloniemi on suosittu sarjakuvapiirtäjä, graafinen suunnittelija ja kuvittaja. Hänen tunnetuimpia hahmojaan ovat Kiroileva siili, Tassutellen-sarjan kissa ja koira sekä Milla itse omaelämäkerrallisessa En vaan osaa -sarjakuvassaan. Milla esiintyy Vegfestissä Kylli-tädin tapaan ja osallistuu myös tapahtuman yleisilmeen luomiseen.
Leo Stranius
Ekoisi Leo Stranius ehtii kaikkialle. Leo toimii Luonto-Liiton pääsihteerinä ja Suomen luonnonsuojeluliitossa vapaaehtoisena sekä tutkii yhteiskunnallisia liikkeitä ja kansalaistoimintaa. Leo kutsuu itseään tyytyväiseksi askeetikoksi, jonka harrastuksia ovat ajan- ja elämänhallinta, lukeminen ja kirjoittaminen, juoksu, retkeily ja pyöräily sekä järjestö- ja luottamustoimet. Leon blogi valittiin vuonna 2010 Suomen ympäristöblogien ykköseksi. Leo osallistuu Vegfestin sunnuntaina keskusteluun, jossa puidaan elämää ekoperheessä.
Taika Tuukka
Taika Tuukka on nuoresta iästään huolimatta kokenut taikuri, joka ihastuttaa esityksellään kaikenikäiset katsojat. Tuukka on tuttu Koululainen-lehden järjestämästä Tähtikisa 2010 -kilpailusta, jossa hän sijoittui ensimmäiseksi. Taikuuden lisäksi Tuukka harrastaa teatteria ja jonglöörausta. Tule katsomaan, millaiseksi Taika Tuukka maustaa esityksensä taikasuolallaan!
Mai Kivelä
Mai Kivelä on Greenpeacen vapaaehtoiskoordinaattori, pitkän linjan vegaani ja maailmaa nähnyt kansalaisaktivisti sekä suositun Vegaaninen versio -blogin kirjoittaja. Mai on mukana sunnuntain ekoperhekeskustelussa.
Muotinäytös
Haluamme näyttää, että pukeutumisessakin voi tehdä eettisempiä ja ekologisempia valintoja tinkimättä kuitenkaan mukavuudesta, laadusta ja näyttävyydestä. Kaunis ja laadukas vaate tai kenkä ei tarvitse tuekseen turkissomistetta tai nahkaa. Materiaaleja voi ja pitäisikin käyttää uudelleen. Näytöksessä halutaan tuoda esille pääasiassa yksityisyrittäjiä, jotka ottavat toiminnassaan huomioon eettisyyden ja ekologisuuden esimerkiksi käyttämällä kierrätysmateriaaleja.
Näytökseen tulee monipuolisesti erityylisiä vaatteita, laukkuja, koruja sekä vegaanikenkiä. Käyttämämme kosmetiikka tulee olemaan eläinkokeetonta ja vegaanista. Näytöksiä tulee olemaan kaksi, joista toinen on perjantaina ja toinen lauantaina. Tule sinäkin haistelemaan keväisiä eettisen muodin tuulahduksia!
Vegfestin teema eli herkullinen kasvissyönti näkyy Vegfestin ohjelmatarjonnassa kautta linjan. Tapahtumasta löytyy jokaiselle jotakin, sillä pyrimme ottamaan huomioon kaikki ikäryhmät ja erityistarpeet. Tapahtuma-alueesta tehdään mahdollisimman esteetön.
- Puheenvuoroissa, luennoissa ja keskusteluissa pureudutaan kasvissyönnin herkullisuuteen monesta eri näkökulmasta: Millaista on vegaanin gourmet? Kuinka luodaan uutta ruokakulttuuria? Millainen sisältö on lautasella, joka on sekä eettinen että houkutteleva?
- Viime Vegfestin yleisömenestys eli eettinen muotinäytös saa jatkoa. Näytös esittelee eläinystävällisistä, ekologisista ja kierrätysmateriaaleista valmistettuja vaatteita, kenkiä ja asusteita.
- Vegaaniurheilijat esittelevät taitojaan ja kertovat, kuinka koostetaan terveellinen, kokonaan kasviperäinen ruokavalio, jolla jaksaa treenata vaikka Englannin kymmenenneksi vahvimmaksi mieheksi.
- Ulos kasviskaapista! Eri ihmiset kertovat, miksi he ovat päättäneet siirtyä kasvisruokavalioon.
- Lastenpäivän ohjelma on räätälöity erityisesti lapsia ja lapsiperheitä ajatellen. Lapset voivat katsella hauskoja esityksiä ja osallistua monenlaisiin aktiviteetteihin ja puuhapajoihin.
Keskustorin lisäksi ohjelmaa on myös eri ravintoloissa, kahviloissa ja muissa toimipisteissä ja jo ennen Vegfestin alkua.
Ohjelma tarkentuu talven ja kevään aikana ja mukaan mahtuu vielä. Jos haluat esiintymään tai puhumaan Vegfestiin, ota yhteyttä täältä.




















